<<
takaisin Kertomuksia-sivulle

Laurin matkalaukusta

Teksti ja kuvat:
Lauri Matinlompolo

Sisällysluettelo:
Kehitysapua Sambiaan
Elämän asettuminen uomiinsa Sambiassa
Apinanleipäpuu ("Boabab", Adansonia digitata) ja muitakin kasveja sekä luonnon ihmeitä
Ceylon, Sri Lanka, Kimmeltävä saari, Paratiisi
Barnes Lane 35, Cinnamon Gardens, Colombo 7, Sri Lanka

Kehitysapua Sambiaan

Vuosina 1983-85 minulla oli tilaisuus työskennellä Suomen ja Sambian valtioiden kahdenvälisessä kehitysyhteistyötehtävässä. Toimin Sambian metsäopistolla (Zambia Forest College) puunhankinnan opettajana. Tuo oppiaine pitää sisällään kaikki ne työt ja toimenpiteet, jotka tarvitaan puuraaka-aineen toimittamiseksi kasvupaikalta käyttöpaikalle elikkä siis “kannolta tehtaalle”. Tulin valituksi tehtävään, koska työni, kokemukseni ja koulutukseni Suomessa vastasivat juuri niitä vaatimuksia, jotka Sambian viranomaiset asettivat tulijalle.

Tässä yhteydessä en ota kantaa kehitysavun antamiseen. Onhan minullakin mielipiteeni, mutta asiasta on paljon puhuttu suulla suuremmalla. Kirjojakin on kirjoitettu. Kuitenkin sanon, että kehitysapu metsätalouteen avun eri muodoista lienee sieltä tarkoituksenmukaisimmasta päästä. Jokainen ymmärtää mielipiteeni kun huomioi, että kehitysmaissa kaikesta puuraaka-aineesta vain 10% käytetään jalostukseen ja 90% polttoaineeksi. Teollisuusmaissa nuo prosentit ovat juuri toisinpäin. Eli kun Suomen tuella perustetaan viljelymetsiä, se mahdollistaa maassa alkuperäisten puulajien hiiltämisen käytettäväksi ruoanvalmistuksen polttoaineena. Viljelymetsien nopeakasvuiset mänty- ja eukalyptusmetsät eivät sovellu hiilenpolttoon, mutta soveltuvat rakentamiseen ja huonekalujen valmistamiseen. - Kehitysmaissa suuri osa väestöstä asuu kaupunkien liepeillä slummeissa, siis hökkeleissä ja savimajoissa. Ruoka valmistetaan pihalla. Runsaan savunmuodostuksen takia avotulta ei voida käyttää, siis polttaa puuta. Ruoka kypsennetään hiilikeittimien päällä.


hiilimiilu melkein valmis sytytettäväksi

Suuri merkitys metsittämisellä on myös, kun aikaisemmin avoimiksi hakatut luonnonmetsät palautetaan kasvamaan metsää ja siten torjumaan maaperän eroosiota (kulumista, syöpymistä, rapautumista). Puusto sitoo maaperän pintakerroksen ja tällä tavalla estää sen huuhtoutumisen veden ja tuulen vaikutuksesta aiheuttaen maanvyörymiä sekä maaperän köyhtymistä. - Tuon verran olkoon tässä yhteydessä taustatietoa metsätalouden kehitysavusta. - Myöhemmin vuosina 1991-92 olin juuri samanlaisessa tehtävässä Sri Lankassa, kuin olin ollut Sambiassa. Vanhemmalle lukijalle muistutettakoon, että Sri Lanka siirtomaavallan aikaan tunnettiin nimellä Ceylon. Maa on maailman suurin teen viejä.

Pikavierailu Etelä-Afrikassa


Intian valtameressä Durbanissa

Kehitysavusta ja työstäni aion siis kertoa vain vähän. Sen sijaan haluan kertoa sattumuksista ja tapauksista. Sellaisista, jotka itse koin erikoisiksi, hauskoiksi tai jopa jännittäviksi. Ensimmäinen sellainen sattui, kun olin hakemassa perheeni yksityistä henkilöautoa Etelä-Afrikan Durbanin satamakaupungista. Silloin, vuonna 1983, maa teki vieraaseen suuren vaikutuksen. Parinkin viikon aikana kuitenkin ehti nähdä, että musta valtaväestö eli afrikkalaiset oli työntekijöitä, aasialaista syntyperää olevat “värilliset” etumiehiä ja työnjohtajia ja pienenä vähemmistönä olevat valkoiset olivat johtajia ja omistajia. Jäi sellainen vaikutelma, että tuo yhteiskuntarakenne ei kestä pitkään. Eikä se kestänytkään. Rotuerottelupolitiikka (apartheid) päättyi muutama vuosi käyntini jälkeen. On ihme, että muutos tapahtui lähes verettömästi. Luulen, että ansio siitä kuuluu maan ensimmäiselle mustalle presidentille, Nelson Mandelalle.

Olimme lähdössä kotimatkalle Sambiaan. “Four Seasons“ hotellin hississä minun, vaimoni ja poikani lisäksi oli vain yksi henkilö, valkoinen mies. Huomioni kohdistui miehen vyön solkeen. Solki muodosti Suomessa hyvin tunnetun kirjainparin E-G. Leikilläni sanoin vaimolleni selvällä suomenkielellä: “Joka paikkaan ne Gutzeitin miehet kerkiävät!”. Mies purskahti nauramaan ja kertoi todellakin olevansa Enso-Gutzeitin miehiä. Kertoi käyvänsä kerran vuodessa tarkastamassa yhtiön paikallisen paperinmyyntikonttorin. - Tuolloin suomalaisten kohtaamista hississä toisella puolen maapalloa pidän suurena sattumana. Tänä päivänä, kun ihmiset matkustavat paljon se ehkä ei ole niinkään ihmeellistä. Ja onhan se tähän päivään mennessä firman nimikin ehtinyt vaihtua Stora-Ensoksi. - Durban oli loistelias miljoonakaupunki. Intian valtameren ranta oli vieri vieressä olevia tornihotelleja. Rantaelämä oli valkoisen nuorison lainelautailua.

Kotimatkalla autostamme vilkun mekanismi meni rikki. Vilkku toimi toiseen suuntaan, mutta vasemman puoleisessa liikenteessä se tärkeämpi puoli eli vilkku oikealle ei toiminut. Olin liikkeellä tuliterällä autolla, vieraassa kulttuurissa ja piti ajaa “väärää puolta”. En halunnut riskeerata, vaan halusin saada vilkun korjautetuksi. Mutta missä, kun oli vielä viikonvaihde? Muistin AA-järjestön (Automobile Association) luettelon heidän jäsenkorjaamoista eteläisessä Afrikassa. Suomesta lähtiessäni olin liittynyt AA-yhdistykseen. Huomasin, että reittimme varrella Krugerin kansallispuistossa Kukutsa-nimisessä bungalow-lomakylässä on korjaamo. Ei kun sinne! - Lauantai-illasta huolimatta korjaajat löytyivät ja auto tuli kuntoon nopeasti. Kun olimme tulleet yhteen maailman laajimmista kansallispuistoista, viivyimme siellä vuorokauden. Valitettavasti oli kiirehdittävä jatkamaan hiljattain aloittamaani työtä Sambiassa.


Olkikatoistaan huolimatta Kukutsan majat olivat kelpo
yöpymispaikkoja jääkaappeineen ja ilmastointilaitteineen

Sauna se olla pitää!


Lähes valmis sauna Zambia Forest Collegella

Sambian metsäoppilaitoksen rehtori Owen Mubita oli käynyt Suomessa ja ihastunut saunaan. Niinpä sainkin ukaasin, että ennen Suomeen paluutani metsäopistolla tulee olla sauna. Minun ei tarvinnut hätäillä, sillä tulevan saunan vieressä oli uima-allas käyttökelvottomassa kunnossa. Remontti viivästyi ja viivästyi. Ennen Suomeen paluutani saunan hirsityöt tulivat valmiiksi ja kiukaan piirustukset jätin paikalliselle metalliverstaalle.

Toimipaikkani Sambiassa oli Kitwe-nimisessä kaupungissa. Minun aikanani Kitwessä oli kymmenkunta suomalaisperhettä. Lähes kaikilla suomalaisilla oli oma saunansa. Usein asunnon pihalla oli myös uima-allas. Mauri Laakkonen oli puutekniikan diplomi-insinööri Sambian metsäntutkimuslaitoksella. Suurta kuuluisuutta Mauri saavutti tekemällä paikalliseen maatalousnäyttelyyn suomalaismallisen puuhevosen lasten leikkeihin. Mauri oli myös huomannut, että saunan ei tarvitse oli iso. Omani oli edellisen suomalaisasukkaan toimesta turva-aidan kulmaukseen tiilistä kyhätty sauna. Ihan oli hyvä sekin. Minun pihalla ei ollut uima-allasta.


Suomalaisia illanvietossa Laakkosilla. Etualalla viittilöi Ulla Laakkonen.

Rotuerottelua puolin ja toisin

Viimeisen yömme Etelä-Afrikassa vietimme Messina-nimisessä Zimbabwen rajalla sijaitsevassa kaupungissa. Saman niminen kaupunki on myös Italiassa. Pitkä ajo läpi Zimbabwen oli edessä. Tiesimme, että maassa oli presidentti Robert Mugaben johdolla nostanut päätään valkoisia kohtaan vihamielinen politiikka. Halusimme välttää tarpeettomia pysähtymisiä Zimbabwessa. Siksi varasimme autoon paljon juotavaa. Menin majapaikkamme läheiseen juomakauppaan. Oli aikainen aamu ja olin ainoa asiakas. Hämmästykseni oli melkoinen, kun tiskin takaa kohottautui tiukkailmeinen jättikokoinen valkoinen miesmyyjä vyöllään revolveri kuin tykki. Änkyttäen sain sanotuksi haluavani vain muutaman pullon Coca-Colaa ja muitakin virvoitusjuomia (ja maksaisin kyllä).


Majapaikkamme Messinassa

Rauhoituttuani ja ostokset tehtyäni sain kysytyksi, että mistä moinen varovaisuus. Englantia ja afrikaansia sekoittaen puhuva omistaja-myyjä kertoi, että ollaan köyhän, valkoisille vihamielisen maan rajan tuntumassa ja hänen kauppansa pääasiallinen artikkeli, alkoholijuomat, on hyvin haluttua tavaraa. Ryöstöt Messinassa ovat jokapäiväisiä.

Emme jaksaneet yhtä soittoa ajaa Sambiaan. Yövyimme Zimbabwen pääkaupungissa, Hararessa. Motellimme “Oasis” (Keidas) oli viihtyisä ja palvelu hyvää. Mutta Durbanissa kaikkialla vastaan tulleita Slegs blankes-kylttejä (Vain valkoisille) Hararessa ei näkynyt. Hararen kaduilla aistimme vihamielisyyttä. Turhaa olisi puhua vain valkoisten harjoittamasta rotuerottelusta - Mugaben politiikka on kuitenkin johtanut siihen, että tänä päivänä tiedämme Zimbabwen olevan konkurssin partaalla. Vaikka tuossa edellä kerron ankeista kokemuksista, niin tulli- ja rajamuodollisuudet kuitenkin aina sujuivat ongelmitta. Meillä oli Sambian valtion henkilöllisyystodistukset ja suomalaisista passeistamme kävi selville, että minä olin kehitysyhteistyöntekijä.

Hararesta ajoimme Chirundun rajanylityspaikan kautta Sambian puolelle. Sitä ennen kuitenkin poikkesimme katsomassa Kariban voimalaitosta ja sen yläpuolista Kariba-järveä. Voimalaitosta on ollut rakentamassa suomalaisiakin. Eräs heistä oli Kemijoki Oy:n palveluksessa oleva insinööri Rovaniemellä ja tapasinkin hänet ennen Afrikkaan lähtöäni saaden hyviä neuvoja reissua varten. Valitettavasti nimen olen unohtanut.

Kariban pato on vaikuttava rakennelma Zambesi-joessa Sambian ja Zimbabwen rajalla. Padon pituus on 700 m ja korkeus 128 m. Yläpuolinen Kariba-järvi on 280 km pitkä ja 32 km leveä voimalaitosallas. Ennen altaan veden nostamista 50.000 ihmistä evakuoitiin ja Maailman Luonnonsäätiön (WWF) toimesta pelastettiin suuri määrä villieläimiä joutumasta veden varaan. Altaan partaalla Karibassa on Operatio Noah-muistomerkki . Merkin kupeessa yksilön tarkkuudella kerrotaan pelastettujen eläinten määrä. Kariban padon mahtavuutta on tavallisen ohikulkijan vaikea vangita kamerallaan.


"Operation Noah"

Uskon, että napsauttamalla hiirellä alla olevia osoitteita pääset näkemään padon ammattikuvaajan silmin:

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3


Elämän asettuminen uomiinsa Sambiassa

Asuntonamme oli paritalon puolikas. Kun jykevä muuri erotti meidät naapuristamme, asumisemme oli lähinnä samanlaista kuin asua Suomessa omakotitalossa. Työni metsäopistolla käynnistyi hyvin. Työ oli opettamista, opetussuunnitelmien laatimista, kaikenlaisen tavaran hankintaa ja rakennusprojektin valvontaa. Opetuskieli oli englanti. Se on maan virallinen kieli siirtomaa-ajan perua. Minun asemani oli apulaisasiantuntija.


Zambia Forest College. Etualalla toimistotilat, taaempana luokat

Suomalaisena esimiehenäni tulisi olemaan metsänhoitaja Tapio Järvinen Kurusta, mutta hän pääsi lähtemään Sambiaan minua myöhemmin. Sambialaisen henkilökunnan kanssa tuli hyvin toimeen. Joka aamu toivotettiin “mulishani” ja käteltiin afrikkalaiseen tapaan. Aamutervehdykseen vastattiin savolaisittain “viinoo, viinoo”. Nuo tervehdyssanat olivat bembaa. Se on Copperbelt-provinssin kieli, yksi lukuisista Sambian heimokielistä. Oppilaat olivat iloisia, opinhaluisia ja opettajaa kunnioittavia. Keskustelussa he kaiken aikaa käyttivät ilmaisua “Sir” (Herra).


Ollaan lähdössä hakkuuharjoituksiin


Forest Ranger (metsänvartija) oppilas Jobrin Chingonde on
iloinen läpäistyään juuri työkokeen.


Niger Avenue 3976 B

Kaarina-vaimoni aika kului talouden hoidossa. Siinä työssä elintarvikkeiden hankinta vei paljon aikaa. Jokapäiväisiin töihin kuului myös jaksomme alussa neljävuotiaan Jussi-poikamme kuskaaminen lastentarhaan ja sieltä taas kotiin. Lastentarha oli englanninkielinen ja enemmän koulumuotoinen, kuin Suomen lastentarhat. Olimme läsnä lastentarhan joulujuhlassa. Paluumatkalla Kaarina kehui Jussia: “Olit sinä vain aika poika, kun selvitit hyvin tuon ensimmäisen lukukauden!”. Siihen poika: “Kyllä aluksi oli vaikeaa!”. Vastaus kertoo, kuinka nopeasti lapsi oppii vieraan kielen. Jopa kolmessa kuukaudessa riittävän hyvin tullakseen toimeen kavereiden ja opettajien kanssa.


Jussi 4 v. aloittamassa lastentarha-leikkikouluaan


Jos Afrikassa omistat jalkapallon, saat kavereita. Jussilla oli pallo ja
naapurustossa kavereita. Takavasemmalla häämöttää meidän sauna

Pirttityöt teki koko kahden ja puolen vuoden ajan Peter. Luulen, että koskaan en tullut hänen sukunimeä tietämään. Ainakaan en sitä enää muista. Peter tuli meille perintönä edelliseltä suomalaisasukkaalta. Samoin vahtikoiramme Rhodesian harjaselkä Albin ja Saksan paimenkoira Tombi. Määrävälein kävimme Peterin savimajalla viemässä palkkaukseen liittyvän maissisäkin. Peter omisti luultavasti Sambian hienoimman asiakirjasalkun. Sen hän oli tinkinyt edelliseltä isäntäperheeltä. Töihin tullessaan ja töistä palatessaan Peter aina kantoi salkkua. Salkku oli Peterin statusta.


Peter ja Jussi


Peter puolisoineen meillä vieraana


Kaarina kisailee Tombin kanssa asuntomme etupihalla. Terassin kulmalla kasvava puu
on fiikus. Kukat olivat juuri samanlaiset, kuin meidän huonekasvi fiikuksella.
Tarkasti kasoen huomaat kalterit ikkunoissa.

Myös yövartija Alex Mulenga palveli meitä koko ajan. Asuntomme välikattona oli ohut mineriittilevy. Tropiikin asunnoissa muuta ei tarvittu. Ihmettelimme, mikä elävä olio aiheutti joka päivä pimeän laskeuduttua vilkkaan menon välikatolla. Kerroin asiasta Mr. Mulengalle. Alex arveli asialla olevan rotat, jotka nousevat ullakkotilaan rakennuksen seinustalla olevaa putkea tukena käyttäen. Tuntui uskottavalta. Hankin rotanloukun ja lupasin Alexille palkkion jokaisesta saaliseläimestä. Rotat loppuivat, palkkion tulo loppui ja meteli ullakolla loppui. Kontrahtimme yhteydessä Alex oli kysynyt, saako hän itselleen tapetut rotat. Ennen, kuin nyökkäsin myöntävästi, ehti mielessäni käydä monta asiaa ihmisten erilaisesta kohtalosta.


Yövartijamme Alex Mulenga ja Jussi. Kylmintä oli heinäkuussa.
Silloin Alex tarvitsi hiilipannun käsiensä lämmittämiseen.


Banaanin suhteen olimme omavaraisia

Erään kerran Alex tuli hätäisenä pyytämään minulta kyytiä. Perheeseen oli tulossa uusi jäsen ja vaimo pitää saada kiireesti sairaalaan. Totta kai lähdin, mutta leikillisesti asetin ehdoksi, että uutta perheenjäsentä pitää tulla näyttämään myös meille. Sanoin, että vaimoni on terveydenhoitaja ja hän on aivan haltioissaan pienen vauvan näkemisestä. Naureskellen Alex suostui ehtooni ja pitikin lupauksensa. Minun virkamaasturini oli mitä soveliain kulkuneuvo mennä laitakaupungin huonoille teille. Kun vauvan esittely meille sitten tapahtui, niin perhepotrettihan siitä piti saada.


Alex Mulenga esittelemässä meille puolisonsa ja vauvansa


Kyllä maapallo on pieni!

Olimme viikonloppulomalla Sambian Livingstonen kaupungissa. Asuimme Mosi-Oa-Tunya
(tongan kielellä "savu joka jylisee")-hotellissa Sambesi joen Victoria-putousten äärellä. Iltasella kävelimme hotellin hyvin valaistussa puistossa. Huomasimme, että meitä seurasi valkoinen nainen. Pian hän tuli luoksemme. Oli ensin varmistanut puheemme perusteella, että olemme suomalaisia. Hänkin kertoi olevansa syntyjään suomalainen. Vaimoni ja naisen välillä käytiin suurin piirtein seuraavanlainen keskustelu. "Mistäpäin Suomea olet lähtöisin". "Etelä-Pohjanmaalta". "Sieltä minäkin. Mistäpäin sieltä?". "Sellaisesta pienestä pitäjästä kuin Soini". "No, sieltä minäkin. Miltä kylältä?". "Hautakylältä". "Sieltä minäkin!".

Hän oli Helena Patel. Oli naimisissa intialaista syntyperää olevan miehen kanssa. Asuivat Lontoossa ja nyt olivat Sambiassa miehensä sukulaisen häissä. Helenan vanhemmat olivat opettajia. Olivat Helenan lapsuusvuosina toimineet Soinin Hautakylällä. Hautakylä oli Helenalle hänen suomalaiset ”juuret”. Hän oli lähtenyt seuraamaan meitä, koska vaimollani oli yllään Marimekon asusteita. - Tätä tapaamista itse pidän sattumien sattumana, jopa pienenä ihmeenä. Ihmeellisyys ei pääty vielä edellä kerrottuun. Olimme Sambian silloin kuusimiljoonaisesta väestöstä tulleet kotikaupungissamme Kitwessä tuntemaan kauppias Patelin. Hänen liikkeessä asioimme lähes päivittäin. Kauppias kuului samaan sukuun Helena Patelin miehen kanssa. Luulen, että kauppiaammekin oli häävieraiden joukossa, sillä vieraita kuulemma tulisi olemaan 2000.



Mosi-Oa-Tunya (Savu, joka jylisee)


Victoria-putoukset on kahden valtakunnan rajalla. Rautatiesillan vasemmassa päässä
on Sambia, oikeassa päässä Zimbabwe.

Victoria-putoukset on syntynyt maakuoren halkeamaan. Siitä syystä putouksista esiintyy hieman erilaisia korkeuslukuja riippuen mittauskohdasta, sillä levyttä putouksilla on 1600 m. Useimmiten korkeudeksi ilmoitetaan 107 m. Putousten voima on suurimmillaan sadekauden lopulla maalis-huhtikuulla. Kuivan kauden lopulla syys-lokakuulla voima on pienimmillään.


Vasemmalla perheeni, oikealla Helena Patel poikiensa keskellä. Taustalla
Victoria-putoukset. Putoukset ovat syntyneet maankuoren halkeamaan.
On vähän veden aika.


Ollaan takaisin Kitwessä ja ollaan Patelin kaupalla. Livingstonen ja Kitwen
välimatka on yli 800 km. - Huomaa kalterit kaupan ikkunoissa. Niin oli kaikkialla
Sambiassa.

Apinanleipäpuu ("Boabab", Adansonia digitata) ja muitakin kasveja sekä luonnon ihmeitä

Kuvassa taustalla näkyvä iso puu on apinanleipäpuu. "Oudon näköinen, pääosan vuodesta lehdetön, kasvaa Afrikan trooppisissa osissa". Uuden Tietosanakirjan mukaan apinanleipäpuun tynnyrimäinen runko voi ympärysmitaltaan olla lähes 50 metriä. Tuo ympärysmitta merkitsee 15-16 metrin läpimittaa. Sama tietosanakirja mainitsee eräiden puuyksilöiden arvioiden mukaan olevan peräti 5000 vuotta vanhoja. Sambiassa apinanleipäpuu oli niin harvinainen, että jokainen puu oli rekisteröity. Puun kupeessa oli metallilaatta ja laatassa rekisteritunnukset.


Sri Lankan metsäoppilaitoksen oppilaat opettelevat kookkaan
puun kaatotekniikkaa

Toisenkin ennätyksellisen puusuvun kanssa jouduin tekemisiin. Maailman korkein puu on Eucalyptus amygdalina (Uusi Tietosanakirja, osa 5/707). Se saavuttaa yli 150 metrin korkeuden ja 10 metrin läpimitan. Itä-Afrikassa samoin kuin Sri Lankassakin viljelty eukalyptus oli Eucalyptus grandis. Oli metsiköitä, joissa puu oli saavuttanut 80 metrin korkeuden. Ihan omin käsin halusin kaataa isokokoisen puun. Se oli eukalyptus. Läpimitaltaan 120 cm ja pituutta 55 metriä. Siinä kaatui kerralla 20 kiintokuutiometriä. Käytettävyyden kannalta puut joudutaan kuitenkin kaatamaan paljon pienemmän kokoisina. Sambiassa 13 vuoden iässä eukalyptus oli sopivan kokoista sirkkelisahaukseen.

Puulajien ennätystietoihin pitää suhtautua varauksellisesti. Toisen tietolähteen (Wikipedia) mukaan maailman korkein puu on Yhdysvalloissa Tyynenmeren rannikolla kasvava punapuu. Sen mitta ilmoitetaan kovinkin tarkasti eli 115,55 metriä. - Tilavuudeltaan maailman suurin puu Wikipedian mukaan vuonna 2005 oli Yhdysvalloissa kasvava mammuttipetäjä, 1487 m3. Kasteessa puu on saanut nimekseen "General Sherman".


Eri palmulajeja maapallolla tunnetaan noin 3600. Runkomuodoltaan palmuista löytyy mitä moninaisimpia lajeja. Eräs kauneimmista on sulkapalmu. Sen kuva on otettu Kenian Mombasassa hotelli "White Sands" pihalla. Toisen kuvan palmu kasvaa Sambiassa valtatien varrella. Junamatkallamme Malesian Kuala Lumpurista Singaporeen, useita satoja kilometrejä, suurimman osan matkasta kulki läpi öljypalmumetsää. Tästä palmusta saatava öljy on kuulemma hyvää biodieselin raaka-ainetta. Yleisesti tunnetuin lienee kuitenkin kookospalmu. Sri Lankan pihallani kasvoi kookospalmuja.

Puiden eliniästä puheen ollen erään tietolähteen mukaan Suomessakin (Ahvenanmaalla) kasvava marjakuusi elää vanhimmaksi maailmassa. Asiantuntijoiden arvion mukaan peräti 9000 vuotta vanha marjakuusi kasvaa Skotlannissa erään kaupungin kirkkomaalla.

Kuvassa, missä on apinanleipäpuu, pintamaa on punaruskeaa. Sellaista maa oli tuhansien kilometrien matkalla itäisessä Afrikassa eli koko sillä alueella mitä itse näin. Wikipedia (lateriitti-maalajista): "Tropiikin sademetsien ja kosteiden savannien rautapitoinen, niukkaravinteinen maannos. Kosteus ja kuumuus sekä runsas kasvien määrä tuottavat uutta humusta nopeasti. Sade huuhtelee syntyneet ravinteet pois, jäljelle jää vain tiilenpunainen maannos." Suomen kaltaisessa ilmastossa metallioksidit saostuvat yleensä 20-30 cm syvyyteen ruskomaakerrokseksi. Joskus tuosta maaperän osasto on erotettu metalleja käyttötarpeisiin, niin Suomessa kuin Afrikassakin.

Huomattava osa Sambian pinta-alasta on metsäsavannia eli harvaa puustoa kasvavaa ruohikkoa. Ruohikon valtakasvi on elefanttiruoho. Jossakin päin maapalloa tuo ruoho voi olla jopa seitsemän metriä korkeaa. Sambiassa korkeus oli 3-4 metriä. Jos Suomessa joudutaan talvisin lumen kanssa painimaan teiden ja kulkureittien avaamiseksi, niin hieman vastaavaa oli Sambiassa joka vuotinen elefanttiruohon polttaminen. Puhuttiin "controlled burningista". Se tarkoittaa valvottua polttamista ja valvominen tässä tarkoittaa sitä, että ruohopaloa ei päästetty palamaan omavaltaisesti. Kuivan kauden loppupuolella eli elo-syys-lokakuulla koko Sambia savusi ja haisi palaneelle ruoholle.

Ensimmäisinä työpäivinä matkalla asunnoltani metsäoppilaitokselle (15 km) ihmettelin eräällä paikalla valtavia maakasoja reittini varrella. Luulin, että siellä vähintäänkin on pallokentän maansiirtotyöt käynnissä. Kun sitten näytti siltä, että siellä mitään edistystä ei tapahdu eikä näy koneita eikä ihmisiäkään, menin lähemmäksi katsomaan "työmaata". Kävi selville, että maakasat olivat termiittikekoja. Termiittilajeja on paljon. Sambian Copperbeltillä (Kuparivyöhykkeellä) kuitenkin vain pari lajia oli silmiinpistäviä. Toinen laji rakensi kasamaisia kekoja, toinen tornimaisia. Molemmat lajit muistuttivat meidän metsämuurahaista, paitsi että rakensivat kekonsa maa-aineksesta, olivat väriltään vaaleita ja välttelivät päivänvaloa.

Termiitti käyttää ravintonaan puuainesta. Siksi kaikki, mikä oli puuta, piti huolellisesti eristää maakosketukselta. Erään tiedon mukaan 13 % Sambian maa-alasta on termiittikekoja. Paljonhan kekoja oli, mutta tuo luku vaikuttaa hieman liian suurelta.

Kirjoittelen tässä asioista enkä niinkään välitä, liittyvätkö ne Afrikkaan vai Aasiaan. Eihän tämä mitään maantiedon oppia ole. Samalla tavalla kirjoitan seuraavassakin. Nimittäin kiinnitin huomiota siihen, että vaikka Sambian Victoria-putouksilla vuosittain käy suuri määrä turisteja, niin putousten äärellä ei ollut minkäänlaisia suojarakenteita. Ei olisi kehitysmaan taloudellekaan kohtuuton kustannus, vaikka olisi rakennettu paviljonki parhaalle näköalapaikalle ja kauttaaltaan turvakaide putousten kohdalle. Samanlainen tilanne oli Sri Lankan Worlds Endissä (Maailman loppu). Ei vähäisintäkään turvarakennetta, vaikka pystysuoraa vuorenseinämää oli 1640 metriä. Myös Worlds End oli suosittu turistikohde. Wolds Endin kuvassa kansainvälisen opiskelijavaihdon opettajaa on ruvennut huimaamaan ja oppilas kurkistelee syvyyteen hyvin varovaisesti.


Nälkiintyneet elefantit, rohkeat leijonat ja puiden väriloistoa

Kun pohjoismaalainen on tropiikissa, hän varmaan täysin siemauksin nauttii luonnon runsaudesta. Vuodenkierrosta riippuen luonnonpuistoissa villieläimiä saattoi nähdä tai sitten ei. Olin perheeni kanssa South Luangwassa kuivan kauden lopulla. Tuohon aikaan useat eläimet kerääntyvät harvojen vesipaikkojen läheisyyteen. Puistossa tapasimme Jyväskylästä kotoisin olevan suomalaisperheen. Kehitysyhteistyöperhe oli jo yhdettätoista kertaa samaisessa puistossa. Nyt he näkivät ensimmäistä kertaa leijonia. Nyt niitä oli laumoittain. Meillä oli siis onnea nähdä leijonia luonnossa, sillä emme olisi tulleet toista kertaa tähän puistoon. Sen verran kaukana puisto oli meidän asuinpaikasta.

Nykyisin on kaikkialla saatavilla hyvää kuvallista luontomateriaalia. Siksi kerron vain siitä, mikä minulle oli ihmeellistä. - Avoimesta safarijeepistä katselimme noin kymmenen leijonan tokkaa noin kymmenen metrin päästä vähintäänkin kymmenen minuuttia. Niin kauan, että jokainen turistiryhmästämme oli saanut haluamansa kuvat. Leijonat eivät tehneet pienintäkään elettä hyökätäkseen. Sen verran varovaisia kuitenkin olimme, että Jeeppi oli lähtövalmiudessa koko ajan. - Olimme omalla autolla paluumatkalla kotiin, kun huomasin kaksi leijonaa aivan tien vieressä. Vähän koukaten olisin voinut ajaa niiden häntien päältä. Sitä en kuitenkaan tehnyt. Tyydyin vain kuvaamaan ja senkin suljetun ikkunan läpi.



Puiston eläinrikkaudesta ei sen enempää paitsi sen verran, että kun oli kuivan kauden loppu, elefantit kärsivät nälkää. Ne joutuivat syömään puuta. Olivat kuulemma aikoinaan kaataneet isoja puita "pahan päivän" varalta. Afrikan elefantti ei kesyynny. Yksi oli kuitenkin keksinyt turistien majapaikan hyväksi ruokapaikaksi. Oli jotenkin hellyttävää, kun viisi tonnia painava eläin ottaa viisivuotiaan Jussin kädestä piparin kärsäänsä. Kuvakin on tilanteesta, mutta on laadullisesti heikko. On kuitenkin toinen kuva, missä sama elefantti on samoilla jalansijoilla majapaikkamme ravintolatiloissa. - Yhdessä kuvassa on nääntymäisillään oleva elefantti. Oli kuulemma kuollut nälkään jo meidän puistossa olon aikana.

Sambiassa kasvoi 750 puuvartista kasvia. Monet puut olivat runsaitamkukkimisessaan. Turhaa oli yrittääkään muistaa puita nimeltä. Suomalaisillen oli vain keltaisten puiden aika ja sitten tuli punaisten puiden aika. Punakukkaista puuta joku tiesi kutsuttavan tulppaanipuuksi. Jakaranda kuitenkin oli helppo tunnistaa ja muistaa. Se esiintyi yksittäisinä puina. Kukat olivat violetin värisiä ja tulivat lehdettömään puuhun. Jakaranda on erittäin arvokasta huonekalumateriaalia.


Merkittävin antini Sambian metsätaloudelle

Työsopimukseeni kirjattu tehtävä oli toimia Sambian metsäoppilaitoksella puunhankinnan opettajana, laatia omalta osaltani opetussuunnitelma sekä edistää kaikin tavoin oppilaitoksen aineellista valmiutta toiminnassaan. Siis rakennusten kivijalasta koulunpitoon. Kaikki tämä sekä suomalaisen että sambialaisen esimieheni hyväksyminä. - Suomessa olin saanut rautaisen koulutuksen puunhankinnan kustannuslaskentaan. Suoralta kädeltä näin, että miestyövaltainen hakkuu ja eläinvetovoimalla tapahtuva kuljetus olisivat oikeita ratkaisuja maassa, missä työttömyys oli valtava, miestyö halpaa ja toisaalta koneiden järkevä käyttö lähes mahdotonta. Saatoin merkittävästi vaikuttaa siihen, että nuo taloudellisemmat menetelmät otettiin Sambiassa käyttöön.


Arvokkain matkamuistoni Sambiasta

Jousen ja nuolet ostin sambialaiselta metsästäjältä viidakkopolulla. Metsästäjän vyötäröllä roikkui pari papukaijan näköistä otusta. Kohtasimme kahdestaan. Hän ei ollut pelokas eikä vihainen. Vaistosin hyväntahtoisuutta. Vilpitön hymy auttaa viidakossakin. - Meillä ei ollut yhteistä kieltä. Hän ei osannut englantia ja minä en osannut bembaa. Bemba oli alueen heimokieli. Viittomisestani hän ymmärsi, että halusin jousen omakseni. Sormien avulla hän näytti minulle hinnan. Se oli kaksikymmentä kwachaa. En tinkinyt vaikka hinta vastasi paikallisen miehen viikkopalkkaa. Eurooppalaisella tulotasolla hinta oli merkityksetön. Kwacha on Sambian rahayksikkö ja sen sadasosa on ngwe. Suomalaisten keskuudessa ne olivat "kalle" ja "inkku". - Nuijapäisen nuolen tarkoitus on vain tainnuttaa lintu ja saada se putoamaan maahan. Vasta sen jälkeen metsästäjä lopettaa linnun haluamallaan tavalla.

Aikanaan Suomeen palatessamme yksityisautomme tuli rahtikoneella Lontooseen. Lontoosta ajoimme rannikon Doveriin. Sieltä autolautalla Ranskan Duncerqueen. Sieltä ajaen Belgian, Hollannin, Saksan ja Tanskan läpi Ruotsin Uumajaan.. Sitten taas lautalla Vaasaan ja sen tulliin. - Mahdoimme olla kummalliselta näyttävä sakki. Jussi-poikamme ja minä rusketumme lähes afrikkalaisten värisiksi. (Kerran sambialainen opettajatoverini Mr. Mulemba, syntyjään malawi, toi oman käsivartensa minun käsivarren viereen ja totesi: "No, ei ole suurta eroa!"). - Hiukseni olivat tuolloin melkoisen kiharat. Autossa eksoottiset rekisterikilvet ja kansallisuustunnus. Autossa myös LEFT HAND DRIVE-kilpi varoittamassa toisia tiellä liikkujia, että tuossa autossa on ratti väärällä puolella. Ja kaiken kukkuraksi katolla roikkuva metsästysjousi.

Kuulin tullimiehen puoliääneen sanovan työparilleen: "Mitähän kieltä noitten kanssa pitäisi osata?". Silloin pääsin lohkaisemaan: "No, jos meän kieltä ossaatta, niin päästhään jo melko pitkäle".

Jousi on sellaisen taulun yläpuolella, missä sambialaistaiteilija kuvaa omaa elinympäristöään Bangweulu-järvellä.


Ceylon, Sri Lanka, Kimmeltävä saari, Paratiisi


200 vuotias Mount Lavinia-hotelli Intian valtameren äärellä lähellä Colomboa. Hotelli on toiminut eräiden
II maailmasotaa kuvaavien elokuvien filmauspaikkana. Mount Lavinia sijaitsee Tapaninpäivän 2004 tsunami-alttiilla rannalla. Tsunamista Sri Lankassa lisää myöhemmin.


Sri Lankan vuoristomaisemaa työmatkaltani Colombon ja Nuwara Eliyan välillä

Pää takakenossa katselin vuorenhuippua alempana olevalta taukopaikalta ja kysyin itseltäni: tuonneko minun todellakin on ajettava? Paljaan kallio-osan alapuolella viirumaisena näkyy Nuwara Eliyan kaupunkiin johtava tie. Sen alapuolella on teeviljelmiä.

Kokemukseni jälkeen hyväksyn otsikon laatusanat kuvaamaan Sri Lankaa. Paratiisissa tosin nykyisin asuu paljon väkeä pienellä alalla. Jos maan pinta-alaa vertaa johonkin Suomessa, niin Oulun lääni on vain vähän pienempi, kuin Sri Lanka. Vuonna 1992 väkiluku arvioitiin 17-18 miljoonaksi. Nykyisin puhutaan parista kymmenestä miljoonasta. On helppo kuvitella, miltä pohjois-pohjalaisista ja kainuulaisista tuntuisi, jos heidän asuinsijoilleen ahdettaisiin tuo väkimäärä. On vielä huomattava, että Sri Lankan pinta-alasta merkittävä osa on asumiskelvotonta vuoristoa. Joten ahdasta oli.

Suomen kehitysapu Sri Lankan metsätaloudelle kohdistui aikoinaan avoimiksi hakattujen alueiden uudelleen metsittämiseen ja metsätoimihenkilöiden kouluttamiseen Sri Lanka Forestry Institutessa. Oppilaitos vastasi lähinnä Suomen kouluasteisia metsäoppilaitoksia. Laitos sijaitsi vuoristossa lähellä Nuwara Eliyan kaupunkia 2000 metrin korkeudessa ja 200 kilometrin päässä pääkaupunki Colombosta. Perheasuntoni oli Colombossa.

Suuri väkimäärä tarvitsi jokaisen viljelykelpoisen neliömetrin pääravinto riisin tuottamiseen. Usein maa oli otettava metsän alta. Missä riisiä kasteluongelman takia ei voitu viljellä, siellä kasvatettiin jotakin muuta syötäväksi kelpaavaa. Maa kyllä tuotti kaikkea mahdollista, kunhan vain juuret tai siemen saatiin mullan alle.

Ollaan arvokkaan, varastetun ebony-puun "raadolla"

Siis kansan taholta tapahtuva metsämaan luvaton haltuunotto oli viranomaisille suuri ongelma. Toinen suuri ongelma oli puuvarkaudet. Arvokkaita jalopuita, esimerkiksi ebony ja tiikki, varastettiin ja myytiin huonekalujen valmistajille. Metsäoppilaitoksen opetussuunnitelmissakin nuo pari ongelma-aluetta saivat merkittävän painoarvon.

Oma tehtäväni kuitenkin sijoittui erikoistumisalueeseeni elikkä puutavaran hankintaan "kannolta tehtaalle". Sambiaan verrattaessa työssäni suurempi osa meni erilaisiin materiaalihankintoihin. Tietokoneet tekivät tuloaan jo Sri Lankan vuoristoonkin. Hankin tietokoneita lisälaitteineen ja opetin maan omia metsäopettajia niiden käytössä. Muut oppilaani olivat työelämässä toimivia metsureita. Metsurit eivät osanneet englantia. He olivat maan valtakieltä singhalesia puhuvia. Heidän kanssa käytiin läpi hakkuutyön tekniikoita sekä moottorisahan käyttöä. Opetus tapahtui siten, että counterpartini tulkkasi englanninkielisen opetukseni. Tuo "counterpart" sanakirjan mukaan tarkoittaa virkaveljeä. Käytännössä se tarkoitti paikallista opettajaa, joka otti hoitaakseen tehtävät sen jälkeen, kun olin
palannut Suomeen. - Luulen, että minun on kuitenkin vielä palattava Sri Lankan maankäyttöön, metsiin ja puunkorjuuseen myöhemmässä jaksossani. Niin monta erikoista ja suomalaistakin kiinnostavaa asiaa sieltä löytyy.

Näiltä metsureiden kursseilta on lähtemättömästi mieleeni jäänyt pari tapausta. Lounastauolla hakkuupalstalla kuulimme tuliaseiden ääniä. Etäisyyttä ääniin mahtoi olla pari kilometriä. Oppilaat kertoivat siellä olevan käynnissä tamilisissien ja armeijan sotilaiden välinen kahakka. Virallisesti maassa piti olla osapuolten välinen tulitauko. Silti jatkuvasti eri puolilla maata oli yhteenottoja koko toimikauteni ajan. Pommiattentaatteja sissit tekivät tämän tästä. Muutaman sadan metrin päässä perheasunnoltani räjähti hautajaissaattueen ruumisarkkuun sijoitettu pommi. Colombon suomalaistenkin hyvin tunteman ilmavoimien kadetti Noak Saturusinghen kone räjähti ilmassa. Melkoisella varmuudella räjähdys oli sissien tekoja. Ruumiista ei löydetty mitään jäännöksiä. - Usein Noak oli pistäytynyt meilläkin käyttämässä poikani tietokoneella olevaa lentosimulaattoria. Noakin isä oli lääkäri ja äiti englanninkielen opettaja. Äiti-opettaja antoi kielivalmennusta myös sitä tarvitseville suomalaisille. Äiti kolmen viehättävän tyttärensä kanssa oli suomalaiskutsujen vakiovieraita.


Lähetystöneuvokset Irma-Liisa Perttunen ja Kari Toiviainen teeviljelmien äärellä Nuwara Eliassa

Tähän yhteyteen sopinee kertoa eräs aamulenkkini tapaus siellä vuoriston työpaikallani. Sri Lankan metsäoppilaitosta ympäröivät laajat teeviljelmät. Tavallisesti tein lenkkini viljelmien huoltoteitä juoksennellen. Nyt kuitenkin päätin lähteä kauempana oleville metsäpoluille.

Olin jo päässyt hikeen, kun kuulen englanninkielisen, tiukan käskevän pysähtymiskomennon. Huomaan, että muutaman kymmenen metrin päässä minuun on kohdistettu lukuisia kivääreitä. Pika-arvioni oli, että puolijoukkue siinä on. Todennäköisesti myös olivat aamulenkillä. Sotilasosaston johtaja, nuori upseeri komensi minut luokseen ja kysyi, mitä olen miehiäni ja millä asioilla. Hän puhui hyvää englantia ja sain pian selitetyksi tehtäväni Sri Lankassa ja juoksenteluni tarkoituksen. Ääni muuttui kellossa ja lopulta luutnantti oli jopa ystävällinen. Kyseli muun muassa, kuinka Suomen puolustusjärjestelmä on rakennettu. "Yes, Sir" vakuutti minut, että ei mitään hätää enää.

Olin juossut lähelle sotilasaluetta. Siitä varoittavia maastomerkintöjä juostessani en kuitenkaan ollut havainnut. Itse asiassa, vasta silloin tulin tietämään, että muutaman kilometrin päässä metsäoppilaitokselta oli varuskunta. - Pienessä hymyssä upseeri kertoi, että jos täällä metsässä joku juoksee, hän todennäköisesti on tamilisissi. Tavallisesti ensinnä ammutaan ja sitten vasta otetaan tarkempaa selvää juoksijasta.

Mutta takaisin metsurioppilaisiin ja siihen toiseen mieleen jääneeseen asiaan heidän kanssa. - Oli kurssin päätöshetki. Omat kiitossanani olin jo lausunut. Silloin oppilasryhmästä eräs astui esiin ja toi yhteen viedyillä kämmenillään palmunlehtikääreessä jotakin ja ojensi kääreen minulle. Kun avasin, oli sisällä kaksi yhteen kasvanutta banaania. Sellaisia en ollut koskaan ennen nähnyt enkä kuullut. En myöskään myöhemmin. Vaistosin, että vaikka lahja oli vähäarvoinen, se oli lämmöllä annettu. Kaukana ei ollut tippa silmäkulmassani. En tiedä, liittyykö "siamilaisbanaaneihin" mitään symboliikkaa.

 

Barnes Lane 35, Cinnamon Gardens, Colombo 7, Sri Lanka

Tuo otsikko oli postiosoitteeni. Asumisemme Sambiassa oli muistuttanut paljon asumista omakotitalossa Suomen pienten kaupunkien parhailla asumisalueilla. Rakennus oli paritalo, mutta naapurista meidät erotti korkea tiilimuuri. Sri Lankassa asuimme miljoonakaupungin tiheään asutulla alueella. Kuitenkin alue oli viihtyisä. Kaupunginosan englanninkielinen nimi tarkoittaa "Kanelipuutarhat" ja puutarha alue olikin. Muun muassa Suomen lähetystö oli siellä, samoin lähettilään virka-asunto. Maailmanlaajuisen Lipton-teemerkin Sri Lankan pääkonttori oli muutaman sadan metrin päässä asunnostani. Suuriin tavarataloihin oli kilometrin matka.

Asuntoni, kaksikerroksinen omakotitalo, oli vuokrattu tamili-lääkäriltä. Lääkäri itse oli muuttanut Kanadaan. Todennäköisesti hän sieltä käsin tuki tamilien itsenäistymisliikettä. Huoneita oli yhdeksän. Kolmessa makuuhuoneessa oli ilmastointi, kolmessa huoneessa katonrajassa pyöri tuuletin. Luonnollisesti kolmihenkinen perheeni ei olisi tuollaisia tiloja tarvinnut, mutta isoja huoneistoja oli edullisesti saatavilla. Niiden omistajat olivat rauhattomasta maasta muuttaneet työhön ulkomaille.

Osoitteessamme "Lane" tarkoittaa kujaa, pistoa isommalta kadulta. Se oli hyvin tyypillinen asemakaavaratkaisu Colombossa. Näin jokainen neliömetri saatiin tehokkaaseen asumiskäyttöön.

Huonekuntani muodosti todellisen uskontojen yhteisön. Kokki Upuli oli roomalaiskatolinen, siivooja Hanuuna muslimi, toinen vartija oli buddhalainen, toinen hindu. Kun itse vielä edustimme eri uskonsuuntaa, niin edellä mainitsemani mielipide uskontojen yhteisöstä on oikeutettu. Buddhalaisuus oli maan valtauskonto (70 %), hindut hyvänä kakkosena (15 %). Loput kristittyjä, juutalaisia ja muslimeja.

Jouluaattona 1991 tervehdyksensä toi käärmeenlumoaja. On kori, silmälasikobra, pilli ja marakatti. Esitys ensi kertaa nähtynä oli ihan vaikuttava. Ei taiteilijan tarvinnut tyhjin käsin lähteä. Taustalla olevat ihmiset ovat minun ja naapuruston palvelusväkeä. Univormussa oleva vartija on minun väkeä.

Perheasuntoni oli siis pääkaupungissa, Colombossa. Pojallani ei olisi ollut koulunkäyntimahdollisuutta vuoriston Nuwara Eliya nimisessä kaupungissa. Metsäoppilaitos kuitenkin oli siellä ja niinpä minulla oli toinen asunto työpaikallani. Laitos oli aikaisemmin sijainnut maan itärannikon Trincomale-nimisessä kaupungissa. Nyt tuo kaupunki oli tamili-sissien hallitsemassa osassa maata. - Minun "pätkä" opettajien rivitalossa on etualalta kolmas. Ulkokuoriltaan tuon näköisiä rakennuksia pystytettiin sekä koulutiloiksi että henkilökunnan asunnoiksi sekä Suomen kehitysavulla että kansainvälisellä rahoituksella. Minun käyttöön osoitettu asunto oli ihan mukava. Tilaa oli yhdelle ihmiselle liikaa. Niinpä alakerran olohuoneen muutinkin tietotekniikan luokaksi. Asuntoni ikkunasta katselin Sri Lankan korkeinta kohtaa, 2524 metriä korkeaa Pidurutalagalaa. Sen huipulla oli maan puolustusvoimien tutka-asema. Siviileiltä vuorelle nousu oli ankarasti kielletty ja määräystä valvottiin tarkasti.


Tsunamista

Uutisoinnissa en juurikaan kuullut mainintoja, että Tapaninpäivän 2004 tsunamissa ihmisuhrien määrä suhteellisesti oli suurin Sri Lankassa. Toki on ymmärrettävää, että ihmisten mielissä oli päällimmäisenä Indonesian 135000 uhria. Se on maan 200-miljoonaisesta väestöstä. Sri Lankan 35000 uhria on 20-miljoonaisesta väestöstä.

Sri Lankassa tsunami pahiten vaurioitti maan lounais- ja etelärantoja. Niillä rannoilla vietimme paljon vapaa-aikaamme. Nyt täällä pohjan perukoillakin tuntuu kauhealta Galle-nimistä kaupunkia kohdannut tuho. Ei tiedetä milloin kaupunki on perustettu. Joka tapauksessa Galle on tuhansia vuosia vanha. Tiedemiesten mukaan Raamatussa mainittu Tarshis-niminen kaupunki täytyy olla nykyinen Galle. Tarshisiin Israelin kuningas Salomon lähetti kauppalaivojaan. Vuosituhansien saatossa matalahkolle niemekkeelle rakennettu Galle on ollut monien valloittajien hallussa. Satunnainen turistikin aisti siellä historian havinan ja ajan patinan. Oheistamassani kuvassa Gallesta näkee, mikä on uutta ja mikä hyvin vanhaa.

Etualan suojamuuri on rakennettu tavanomaista merenkäyntiä vastaan.
Taustan vanhoista rakennuksista voi päätellä, että ne ovat lähes merenpinnan tasossa.
Etualan valkoinen rakennus on kirkko. Muistaakseni roomalaiskatolisten.
Kun tsunamin aallot olivat 10 metriä korkeita, puhuttiin jopa 20 metrin aalloista, niin aallot olivat korkeampia, kuin kirkkorakennus. On helppo ymmärtää tuhon voima Gallen kaupungissa.

Samalla rannikolla Hikkaduwa-nimisessä pikkukaupungissa kävimme usein.
Vaimoni 50-vuotispäivää juhlittiin elefanttiratsastuksella Coral Gardens-hotellin
ranta-alueella. On varmaa, että rannalla kaikki on tuhoutunut tsunamissa.
Hotellirakennus itsessään oli vankkarakenteinen betoni- ja tiilikolossi.
Se todennäköisesti on säilynyt jaloillaan ja kunnostettu,
sillä matkailuesitteissä hotellin nimi esiintyy tänäänkin.

Koska tunsin tsunami-rannikon, uutisoinnissa kiinnitin huomioni pariin seikkaan, joita ehkä muutoin en olisi havainnut. - Tsunami vaurioitti pitkästi rautatietä. Suisti raiteilta junankin, missä 1000 ihmistä menehtyi. Rautatie Colombosta eteläiselle rannikolle pääosin kulkee aivan valtameren rannassa. Sen rakentaminen lähelle rantaa on ollut helppoa verrattuna siihen, että monin paikoin pian rannan jälkeen maa kohoaa jyrkästi.

Rannikon kaakkoiskolkassa maasto on matalaa Yalan luonnonsuojelualuetta. Paikka tunnetaan lintuparatiisina. Siellä tsunamin vedet ulottuivat 3,5 kilometrin päähän merenrannasta. Yhtään hukkunutta eläintä ei ole löytynyt tuolta alueelta. Elefanttien kyky ennustaa luonnon katastrofeja on tunnettu kauan. Sama kyky todennäköisesti on myös muilla eläinlajeilla tai sitten ne seuraavat esimerkkiä paetakseen vaaraa.


Elefanttien orpokodista ja muistakin nähtävyyksistä Sri Lankassa

Tämän tyyppisessä kirjoittelussa on mahdotonta kertoa kaikesta matkailijan kannalta mielenkiintoisesta näkemisestä "paratiisissa". En toki minäkään työssä käyvänä puolentoista vuoden aikana ehtinyt näkemään kaikkea näkemisen arvoista. Vain tärkeimmät ja niistäkin vain muutaman tuon tähän yhteyteen.

Lähellä Kegallen kaupunkia Pinawellan kylässä Maha Oya-joen varrella sijaitsee elefanttien orpokoti. Useimmiten elefantin poikanen oli jäänyt orvoksi siitä syystä, että emo oli ammuttu riisipelloille. Mutta oli myös viidakossa itsensä tärvelleitä poikasia, jotka emot olivat joutuneet hylkäämään. Pelastettujen poikasten orpokodista oli muodostunut mielenkiintoinen matkailukohde. Yleensä turistiryhmät ajoittivat vierailunsa poikasten kylvyssä käynnin ajankohtaan. - Aikuiseksi varttunut poikanen myytiin työjuhdaksi tai buddhalaistemppeliin pyhäksi eläimeksi. Joitakin aikuisiksi varttuneita kuitenkin pidettiin edelleenkin orpokodissa
"isoisina".

Jos varaat Sri Lankasta opastetun turistimatkan, melkoisella varmuudella matkaan sisältyy käynti Sigiriyan kalliolinnoituksella. Historian mukaan 400-luvulla eräs hallitsija pakeni veljensä vainoa ja rakennutti palatsinsa Sigiriyan kallion laelle. Kallio on 183 metriä ympäristöään korkeammalla. Ympärillä ovat sijainneet hallitsijan viljelysmaat. Ilmasta käsin otetun kuvan olen siepannut matkaoppaasta.

Kun portaikkoa pitkin noustaan lakea kohti, matkalla on kallioluola. Luolan seinillä on 1000 vuotta vanhoja maalauksia. Maalaus runsasrintaisista taivaallisista neitsyeistä eli asparoista esiintyy aina niissä
matkailuesitteissä, joissa Sigiriyasta kerrotaan. Hyvin ovat maalaukset säilyneet.


Eroja ja yhtäläisyyksiä Sambian ja Sri Lankan välillä

Molemmat maat ovat entisiä Englannin siirtomaita. Sambia itsenäistyi v. 1964. Sri Lanka jo v. 1948. - Sambia sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella, Sri Lanka suurin piirtein saman verran pohjoispuolella. Molemmat trooppisessa ilmastossa. Mielenkiintoista oli, että kun selvitin kasviopin kirjasta puulajien määrää kummassakin maassa, niin molempien maiden luku oli sama. Kirjassa sanottiin, että maassa esiintyy 750 puuvartista kasvia. Luku piti siis sisällään sekä puut että pensaat. Käypäläisen ei kannattanut yrittää tunnistaa lajeja. Onneksi tehtäväkenttäni molemmissa maissa koski vain viljelymetsien puunkorjuuta. Siellähän ei ollut kovin monia puulajeja. Pääasiassa viljelymetsät olivat eukalyptusta ja eräitä trooppisia mäntylajeja.

Mäntymetsät pääasiassa perustettiin pihkantuotantoa varten.
Pihka taas meni lääketeollisuuden tarpeisiin.

Kuvassa näkyvät puut ovat kumipuita, sekä etualan puut että taustalla näkyvä metsikkö. Puista juoksutetaan maitiaisnestettä eli lateksia. Lateksi puolestaan on jalostetaan raakakumiksi. Kumipuumetsät olivat jo menettäneet merkityksensä kunnes, ivallista kyllä, HIV/AIDS pelko nosti kumipuut uuteen arvoon. - Kumipuumetsässä jokainen puu oli kallellaan samaan suuntaan. Kukaan ei minulle kertonut, miksi näin on enkä itse sitä pystynyt päättelemään. - Kuvan vasemmassa reunassa on Kelanija-joki. Kuvan läheisyydessä on filmattu maailmankuulu elokuva "Kwai-joen silta". Jäänteitä filmauksen rakenteista oli vieläkin nähtävillä.
- Todellinen Kwai-joki on Thaimaassa.

Taustalla näkyvä sienen lakkia muistuttava vihreä kasvusto on yhden ja saman puun latvustoa. Muistelen, että sen halkaisija oli jotain 50 metriä. Latvuston alusta oli suosittu pienten juhlien pitopaikka. Etualalla vierelläni on kansainvälisen opettajakoulutuksen suomalainen oppilas.
Valitettavasti en enää muista hänen nimeä.

Kuvassa kuoppasahausta käyttäen Senerat Paranavitana on apulaisensa kanssa urakoimassa ratapölkkyjä rautateille. Samanlaista sahaustekniikkaa on aikoinaan käytetty Suomessakin, mutta alempi sahamies oli todellakin kuopassa. Siitä suomalainen nimitys tekniikalle.
Toisessa kuvassa on heidän asumuksensa.

Vesistön läheisyydessä elefanttia käytettiin puutavaran lähikuljetukseen ja auton lastaamiseen.


Mutta eroavuudet ja yhtäläisyydet jatkuvat...

Sambia oli "pannukakun" tasainen, Sri Lanka vuoristoinen. Ensin mainitun reunamilla on matalia vuoria, mutta siellä minulla ei ollut tarvetta eikä tilaisuuttakaan käydä. Jälkimmäisen maan pohjoisosassa on tasaista, mutta sinne ei ollut menemistä. Sitä "isännöivät" tamilisissit.

Olen tainnut jo aikaisemmissakin jaksoissani mainita, että Sambiassa "Vapusta Mikkeliin" oli kuivaa kautta. Oli niin täydellisen kuivaa, että televisiokin lopetti säätietojen antamisen tuoksi ajaksi. Kuiva kausi oli myös kuumaa aikaa. Asunnollani varjolämpötila kohosi 37 Celcius-asteeseen. Kaarina-vaimoni ja Jussi-poikani pysyttelivät sisätiloissa päivän kuumimmat
tunnit. Minä vielä tuon lämpötilan siedin kohtalaisen hyvin. Sambia on kaukana valtameristä. Siksi ilman laatu on kuivaa. Kuivassa ilmassa ihminen sietää korkeampia lämpötiloja. Lisäksi Kitwen kaupunki on noin 1000 metrin korkeudella merenpinnasta. Korkeus lisäsi ilman kuivuutta ja siis lämpötilan sietoa. - Kun lomailimme South Luangwan kansallispuistossa, mikä sijaitsee paljon alempana merenpintaan nähden, lämpötila oli 42 astetta. Se oli minullekin liikaa.

Sambian kuivan kauden aika oli niin tyventä, että hiekkateillä auton nostattama pöly viipyi pitkään. Kyllä vähintäänkin varttitunti piti odottaa pölyn laskeutumista ennen kuin kannatti lähteä liikenteeseen. - Kun sitten alkoi se toinen puolikas vuotta, sää muuttui muutamassa päivässä aivon toisenlaiseksi. Silloin satoi ja salamoi, tuuli ja paistoi. Itse asiassa Sambian sadekausi oli miellyttävää aikaa sään puolesta.

Jos Sambiassa puolet vuodesta oli tyventä, niin Sri Lankassa puolestaan aina tuuli. Ja vain kahdesta suunnasta. Joskus lokakuun puolivälin seutuvilla muutaman päivän ajan maan lippu tangossaan ei oikein tiennyt mitä tehdä, mutta sitten alkoi koillismonsuuni. Se tuli Bengalin lahdelta, sieltä missä merirosvousta vieläkin harjoitetaan ja missä Mustanaamio elikkä Fantom aikoinaan Dianansa kanssa hääräs. Koillismonsuuni toi sateita, pääosin maan pohjoisosiin. Sitten huhtikuulla lounaismonsuuni käänsi lipun suunnan. Tuuli tuli laajalta Intian valtamereltä ja toi tullessaan runsaita sateita. Nyt sateista suurimman osan sai maan eteläinen osa. Erään kerran 18 tuntia kestäneessä sateessa vettä tuli muutamaa milliä vaille puoli metriä. Vuotuinen sademäärä maassa jakautui epätasaisesti, pohjoisosassa 30 cm, eteläisen osan vuoristossa 3 metriä.

Kummankin monsuunin aikana oli pitkiäkin poutajaksoja. Itse nautin sateestakin. Usein seisoskelin ulkona sateessa. Oli kuin olisi saanut lypsylämmintä maitoa päälleen. Paikallinen väki katseli pitkään ja varmaankin piti minua hulluna eurooppalaisena. Itse he huolellisesti suojelivat päänsä niin sateelta kuin auringoltakin.

Mitä tuossa edellä kerron Sri Lankan ilmastosta, on koettu lähinnä perheasunnollamme Colombossa, valtameren äärellä. Siellä päivälämpötila oli tasaisesti 30-32 astetta. Sitä voisi luulla ihanteelliseksi olotilaksi ja yleisesti ottaen, kyllähän se sitä olikin. Ilman kosteus kuitenkin oli niin suuri, että pyykki ei koskaan narulla kuivunut. Kosteudesta johtuen päivän lämpimimpinä hetkinä usein tuntui kuin olisi ollut huonosti lämmitetyssä saunassa. - Työpaikallani, siellä vuoristossa 200 kilometrin päässä ja 2500 metrin korkeudessa, Nuwara Eliyan kaupungissa jokainen päivä oli kuin mitä kaunein kesäpäivä Suomessa. Lämpötila jokaisena päivänä 25 astetta. Joka kolmas päivä satoi parin tunnin ajan.

En erikoisemmin pidä rantalöhöilystä. Viikonvaihteissa menin rannalle vain, koska perheeni halusi aurinkoon, lämpöön ja suolaiseen meriveteen. Sri Lankassa sain ihailla Intian valtamerta. Pimeässä illassa saatoin tuntikaupalla istua Mount Lavinia-hotellin (kuva aikaisemmin) meren puoleisella terassilla vain kuuntelemassa aaltojen pauhua ja niiden
loisketta rantakallioihin. Suuria, valaistuja laivoja tuli ja meni.

"Siellä ei sitten parane mennä selvin päin auton rattiin. Silloin refleksit toimivat eri tavalla, kuin muulla liikenteellä". Näin hirtehisellä huumorilla kaverit varustivat minua matkaan lähtiessäni Sambiaan. Totta toinen puoli. Onneksi Sambiassa tuolloin liikennetiheys oli vielä pieni. Liikenteessäkin Sri Lanka oli aivan päinvastainen. Tiet ja kadut olivat täynnään autoja. Päivittäisten liikenneonnettomuuksien luku oli uskomattoman suuri. En uskalla mainita lukua, kun en enää muista sitä vuorenvarmasti. Valtava kuitenkin. Buddhalaisessa kulttuurissa syynä ei ollut alkoholi, vaan liikennetiheys yhdistettynä vuoristossa mutkitteleviin, kapeisiin teihin. Ja kyllä liikennekulttuurissakin oli toivomisen varaa. Todisteeksi edellä mainitsemastani liitän muutaman kuvan.

Valtatie numero 5A 52 kilometriä Kandysta Nuwara Eliyaan päin

Valtatie numero 5A kulki Gampolan kaupungin halki. Paikalliset autoilijat
eivät juurikaan hidastaneet nopeutta kaupungin läpi ajaessaan. Kuvassa Evon
metsäopiston oppilas Pasi Rusanen ja tyttöystävänsä Sari. Pasi oli
suorittamassa opiskeluunsa liittyvää kansainvälistä harjoittelua.


Onni onnettomuudessa oli, ettei kuorma-auto paiskautunut päin alapuolella
olevaa asuntoa. Kuva hieman latistaa todellista näkymää. Useita tunteja
jouduin odottamaan, että auto saatiin takaisin tielle. Molemmin puolin
onnettomuuspaikkaa muodostui pitkä ruuhka. Merkille pantavaa oli odottavien
ihmisten rauhallinen suhtautuminen tilanteeseen. Mutta ylöshän se auto oli saatava.

Sambiaan verrattuna Sri Lanka oli vauras maa. Jos hyvinvointi olisi jakautunut tasaisesti, kohtalainen toimeentulo olisi tavoittanut jokaisen kansalaisen. - Minun tehtäväkentässäni, puunkorjuussa, merkittävimmiltä osiltaan oli löydetty olosuhteisiin soveliaat menetelmät. Hakkuutyössä moottorisaha oli käytössä. Pidin metsureille moottorisahakursseja. Puutavaran lähikuljetuksessa vesistöjen läheisyydessä käytettiin elefanttia. Työelefantti tarvitsee kylvyn joka päivä. Kauempana vesistöistä tasaisilla mailla kuljetukseen käytettiin maataloustraktoreita. Minä keskityin kehittämään jyrkkien rinteiden metsäkuljetusta. Samalla asialla oli myös australialainen metsänhoitaja. Hän kehitteli vaijerisysteemejä järeän puutavaran juontoon. Minä puolestani keskityin nuorten harvennusmetsistä korjattavan puun juontoon. Teetin ns. sulky-laitteen. Se ei ole mikään uusi laite, mutta sitä ei tunnettu Sri Lankassa. Suomenkieleinen nimitys laitteelle lähinnä olisi "juontorattaat". Se oli yhden miehen laite, millä mies ensin vipusi puunrungon tyvipään ylös ja sitten lähti runkoa rattaiden varassa vetämään rinnettä alas. Valitettavasti unohdin ottaa sulky-laitteesta valokuvan.


Lennoilla nähtyä ja koettua

Matkustamisen osalta kehitysyhteistyöntekijät rinnastettiin Ulkoministeriön virkamiehiin. Minä ja perheeni saimme lentää ykkösluokassa. - Ensin British Airwaysillä Helsingistä Lontoon Heathrowiin. Sitten siirtokuljetus suurella Sikorsky-helikopterilla Lontoon toiselle sen suurista kansainvälisistä kentistä, Gatwickiin. Verrattain rauhallisesti matkaa taittavasta ja matalalla lentävästä kulkuvälineestä maalaispojalla oli ensimmäisen kerran tilaisuus nähdä todella suurta maailmaa elikkä mahtavaa Suur-Lontoota. Gatwickistä lähtisi muutaman tunnin odotuksen jälkeen British Caledonian jumbojetti Kenian Nairobiin.

Kaikki mitä ykkösluokan lennolla oli tarjolla ja kuinka palveltiin, ensimmäisen kerran kokien se tuntui aivan satumaiselta. Mannerten väliset lennot tapahtuvat yleensä yöaikaan. Nairobia lähestyimme aamuauringon ensimmäisten säteiden aikaan. Koskaan en ollut nähnyt taivasta niin laajalti kuparinpunaisena, kuin silloin. Tätäkö on Afrikka? - Mutta arkeen: toisella tapaa toisenlainen Afrikka paljastui pian lennolla Sambia Airwaysin pienellä koneella Nairobista Sambiaan, kotikaupunki Kitween. - Ahdasta oli ja risat istuimet. Pomppiva kone. Matkustajien kätten taputukset, kun laskeutuminen onnistui!

Keväällä 1984 lähdimme vuosilomalle Suomeen. Loman olimme ajoittaneet Rovaniemen Yhteislyseota käymään jääneen Tiina-tyttäremme ylioppilasjuhliin. Käytimme Sambia Airwaysin lentoa pääkaupunki Lusakasta Lontooseen. Lähdön hetkellä kone rullasi väärälle rampille. Ramppi oli suljettu ja iso kone oli kiskottava perä edellä takaisin. Lähtö myöhästyi neljä tuntia. Koko ajan istuimme koneessa. - Oli jo aamupäivä, kun heräsin. Ihmettelin näkymää alapuolellamme. Vei aikansa, ennen kuin tajusin, että Saharahan se siellä alla on. Hiekkadyynit muistuttivat meren aaltoja. Aaltojen väri vain kummastutti ennen kuin todellisuus valkeni.

Eräällä lennolla viisivuotiaalta Jussilta lähtöselvityksessä otettiin lelupistooli pois. Oli järkytys pojalle, vaikka luvattiin palauttaa perillä. Ja palautettiinkin.

Allemme tämän tästä ilmestyi hopeanhohtoinen, kimalteleva, mutkittelevia juova. Pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että juovat ovat pohjoisen Venäjän suuria jokia, Lena, Jenisei, Ob, Pecora ym. Oli kevät. Siperian lumikentät olivat jo sulaneet, mutta suurten jokien jäät todennäköisesti olivat vielä paikoillaan. Jäät ne auringossa kimaltelivat. Vieläkään en ole varma arveluni oikeellisuudesta. Joka tapauksessa oli vaikuttavan näköistä.

Amsterdamissa Schipholin kentällä lento oli myöhässä 11 tuntia. Johtui siitä, että Pariisin lennonjohtajat olivat lakossa. Olimme matkalla Sri Lankan Colomboon. Odotettaessa lentoyhtiö joutui tarjoamaan monta ylimääräistä ateriaa.

Jo pitkään olimme lentäneet Grönlannin ja Kanadan pohjoisosien yläpuolella. Näkyi vain lumikenttiä. Kanadan puolella harvakseltaan puita. Sitten tuli vastaan jonkin yksinäisen lumikulkuneuvon jäljet. Vaikutti ihan tavallisen moottorikelkan jäljeltä. Ihmeellistä, että kymmenen kilometrin korkeudesta pystyi näkemään pieniäkin yksityiskohtia. Sää tosin oli aurinkoinen ja selkeä. Kuitenkin tuntui jotenkin erikoiselta. Sitten taas oli vain
lumikenttiä

Lennolla Kenian Nairobista Sambian Lusakaan koneen kapteeni ilmoittaa, että allamme näkyy Natron-järvi. Olimme juuri lentäneet Tansanian puolelle ja olimme Itä-Afrikan hautavajoaman yläpuolella. On menossa sadekauden alku ja Natron-järvellä pesii niin paljon flamingoja, että niiden värityksen takia koko järvi korkeuksiinkin näytti kauniin vaalean punaiselta (pinkiltä). Tuliperäisellä alueella olevan järven vesi on niin kuumaa, että vedessä flamingot seisovat yhdellä jalalla ja vähän väliä vaihtavat jalkaa lämmön takia. Toisella kertaa lensimme Natron-järven yli kuivan kauden aikana. Silloin järvi oli vedetön ja pohja suolakerroksen peittämä. Järvi oli valkoinen.

Mutta äärimmäisyydestä toiseen. Heti kuumavetisen Natron-järven jälkeen koneen ikkunoista näkyy lumen peittämä vuoren huippu. Siellä on Kilimanjaro. Se on Afrikan korkein vuori, 5895 metriä. Korkein osa vuoresta on Tansanian puolella ja on ikuisen lumen peitossa.

Viimeisellä työnantajani kustantamalla matkalla Sri Lankasta Suomeen päätimme lomailla Intiassa ja Italiassa. Ensin Sri Lanka Airwaysilla Colombosta Intian Bombeyiin (nykyisin Mumbai). Sitten Indian Airwaysilla Bombeystä New Delhiin. Intiassa maan sisäisen lennon kone oli rämä. Teki mieli hypätä pois, kun ennen starttia matkustamoon tuli virttyneessä haalarissa rautalankanippu ja pihdit takataskussaan mies korjaamaan rämisevää WC:n ovea. Viereisellä istuimella turbaanipäinen sikhi näytti rukoilevan. Mutta alas päästiin silläkin lennolla. - Jännitti, minkälainen olisi lento Delhistä Roomaan. Lentoyhtiö olisi nyt Air India, ei Indian Airways. Epäily oli turhaa. Lento oli mitä miellyttävin.

Yksi lento kuitenkin on miellyttävyydessään jäänyt erityisesti mieleen. Se oli lomalentomme jossakin Aasiassa. Yhtiö oli Singapore Airlines. Jokaiselle istuimelle oli asetettu kaunis orkidea levittämään ominaista tuoksuaan. Lentoemännät kimonoissaan. Suoraan missikisoista valittuja. Ja kaikki palvelu itämaisen kohteliasta.


Mitä jäi käteen kehitysyhteistyötehtävistä?

Monenlaista kokemista ja näkemistä! Kaikesta siitä olen tässä voinut tuoda esille vain murto-osan. - Panee itsensäkin mietteliääksi, kun mökin poika saa kutsun Suomen ulkoministerin päivällisille ministerin virallisella matkalla itäiseen Afrikkaan ja kun samoilla päivällisillä pääsee suurlähettilään puolison pöytäseuraksi. Tuo edellä kertomani vaikuttaa itsekehulta ja sitähän se onkin. Ymmärrätte kuitenkin paremmin, kun kerron, kuinka kaikki järjestyi. - Vieraslistaa laadittaessa ulkoministeri Paavo Väyrynen oli leikillisesti ilmoittanut, että sitten kaikki hänen vaalipiiristä olevat kehitysyhteistyöntekijät tulee kutsua. Suurlähetystössä leikki oli otettu todesta ja minut kutsuttiin. Puolisot luonnollisesti tällaisiin tilaisuuksiin kutsutaan myös. - Luultavasti olin Sambian valtakunnan ainoa moottorisahan käyttötaitoinen henkilö. Sellainen, jolla oli myös sahoja käytettävissään. Suurlähettiläs Garth Castrén pyysi, että aina Lusakassa käydessäni ottaisin moottorisahan mukaan ja tekisin hänen residenssillä (virka-asunnolla) joitakin puutarhapuiden kaatamisia ja pätkimisiä. Niin tein ja tällä tavalla tutustuin Castrénin perheeseen. "Savottapäivän" jälkeen tavallisesti lämmitimme saunan. Suurlähettiläs oli hyvin kansanomainen mies. Kansanomainen oli myös rouva Castrén. Vuosi oli 1985. Samoilla päivällisillä oli myös tuleva presidenttimme Martti Ahtisaari. Hän oli aikaisempi Sambian suurlähettiläs.

Ennen lähtöä olin oikeutettu (ja velvoitettu) osallistumaan perusteelliseen englanninkielen valmennukseen Helsingissä. Kun sitten työkomennus Sambiassa ja Sri Lankassa yhteensä kesti nelisen vuotta, jokapäiväinen käyttökieli muodostui melko hyväksi. Kielitaitoani olen voinut hyödyntää myöhemminkin.

Monista näkemisen arvoisista kohteista olen tekstissäni jo aikaisemmin kirjoittanut. - Taj Mahalin vuonna 1653 valmistunut hautamuistomerkki on ikuisen rakkauden symboli. Taj Mahal on pohjoisen Intian Agran kaupungin tunnetuin nähtävyys. Sitä pidetään maailman kauneimpana rakennuksena. Valitettavasti teollisuussaasteet on uhka sen marmoripinnoille.

Kiinan muurilla käynnin jälkeen olen yrittänyt selvittää lopullisen totuuden muurin pituudesta. Tietolähteestä riippuen pituus on 2500 km - 8000 km. Kai noille eri pituustiedoille on oma selityksensä.

Ollaan aktiiviseksi luokitellulla tulivuorella Indonesiassa. Vuori ei ollut
toiminut pitkään aikaan. Maan uumenista kuitenkin edelleenkin pulppusi
voimakkaasti rikinhajuista, tulikuumaa vettä.

Työtehtäväni yhteydessä tapahtunut muun maailman näkeminen on innostanut minut myös myöhempiin matkoihin. Sellaisia ovat olleet Meksiko, Florida, Egypti, Kreikka, Malta, Mallorca, Tsekki ja Venäjä (Pietarissa). Vähälle on jäänyt keskinen Eurooppa. Sitä vajetta aion paikata lähivuosina, jos terveyttä matkustamiseen riittää.

Opin entistäkin voimakkaammin arvostamaan Suomea. Ihan kaikkea, mitä meillä on. Enkä kaikkein vähiten ilmastoa. Kaipasin meidän neljää vuodenaikaa. Siksi minulle nykyisin jokaisena uutena päivänä sää on hyvä.

Mutta tulin myöskin tajuamaan, kuinka pieni maa Suomi on ja kuinka vähäinen sen kansa. Tavallisen kansan parissa kaduilla kyselin, mitä he tietävät Suomesta ja tuntevatko mahdollisesti jonkun suomalaisen. Vain harva osasi joten kuten sijoittaa Suomen maailmankartalla. Tällaisessa katugallupissa Sambiassa vain yksi suomalainen tunnettiin. Hän oli Keke Rosberg. Olihan hän hiljattain (1982) saavuttanut Formula1:ssa maailmanmestaruuden. Samoin Sri Lankassa tunnettiin vain yksi suomalainen. Hän oli Alvar Aalto. Sattui niin, että henkilö, jolta kysyin, oli arkkitehti. Arkkitehti W.J.Neil piti minulle tunnin luennon Alvar Aallosta. Korvat punottaen kuuntelin luentoa, sillä itse tiesin perin vähän A. A:sta ja hänen aikaansaannoksistaan. - Myöhemmin Aalto-tietouteni on lisääntynyt. Tätäkin kirjoittaessani katselen ikkunastani Seinäjoen Aalto-keskusta.

Vaikka meitä ja Suomea ei maailmalla juurikaan tunnettu, en silti maata vaihtaisi. - Luulen, että olen toisenlainen ihminen, kuin vuonna 1983 lähtiessäni Afrikkaan ja sitten myöhemmin vielä Aasiaan.

TÄRKEITÄ ASIOITA ON VÄHÄN, EIVÄTKÄ NEKÄÄN NIIN KOVIN TÄRKEITÄ OLE.

Teksti ja kuvat:
Lauri Matinlompolo


<<
takaisin Kertomuksia-sivulle